Talouden taantuma, pilviin kiihtyvä inflaatio, devalvoitunut minimipalkka, epävakaus politiikassa, äärimmäinen väkivalta, vastustajien syyttäminen kuolemasta ja kidutuksesta, ruokapula ja "oikeuksien sieppaus" ovat joitakin asioita, jotka muodostavat The Venezuelan historian pahin kriisi.
Maa rajoittuu kahteen Brasilian osavaltioon, Amazonaan ja Roraimaan. Juuri toisen siirtolaiskriisin ansiosta Venezuelan epävakaus erottui Brasilian uutisissa.
Katso lisää
Tiedemiehet käyttävät teknologiaa avatakseen salaisuuksia muinaisessa egyptiläisessä taiteessa…
Arkeologit löytävät upeita pronssikautisia hautoja…
Kansainvälisen siirtolaisjärjestön tietojen mukaan yli 2,3 miljoonaa venezuelalaista on paennut maan katastrofaalista tilannetta. Naapurimaiden turvapaikkahakemukset lisääntyivät entisestään vuodesta 2015 lähtien.
BBC: n 25. elokuuta julkaistun raportin mukaan pelkästään Brasilia oli huhtikuuhun 2018 mennessä vastaanottanut jo yli 50 000 venezuelalaista siirtolaista, jotka saapuivat pääasiassa Roraiman raja-alueen kautta. Tämä luku merkitsee 1000 prosentin kasvua vuoteen 2015 verrattuna.
Mutta muuttoaalto ei rajoitu maahamme. Myös muut naapurivaltiot, kuten Peru, Kolumbia ja Ecuador, ovat vastaanottaneet ja ottavat edelleen vastaan tuhansia pakolaisia. Joihinkin kohteisiin, kuten Tumbesin kaupunkiin, Ecuadorin ja Perun rajalla, saapuu jopa 3 000 venezuelalaista päivässä.
Vastauksena maahanmuuttajien määrän kasvuun nämä maat tiukentavat joka päivä venezuelalaisten maahantulon tarkastuksia ja valvontaa. Esimerkiksi Brasiliassa Roraiman osavaltio yritti sulkea rajan, mutta oikeus pysäytti sen.
Jännitys kasvaa ja saa hälyttäviä mittasuhteita joka päivä. Elokuussa 2018 huoli lisääntyi, kun brasilialaiset polttivat väkivaltaisessa konfliktissa maahanmuuttajien vaatteita ja tavaroita. Traaginen tilanne ajoi kaikki maan viestintävälineet.
Tuolloin romahduksesta siihen asti tietämättömät ihmiset alkoivat ihmetellä, mitä naapurimaassa tapahtuu. Selvittääksemme tilannetta, teimme historiallisen katsauksen kriisistä, jotta ymmärrät mitä Venezuelassa tapahtuu.
Ymmärtääksemme, mitä Venezuelan politiikassa nykyään tapahtuu, on palattava vuoteen 1999, jolloin Hugo Chavez vannoi virkavalansa maan presidentiksi voitettuaan vaalit joulukuussa 1998. Epävakauden skenaarion lisäksi Etelä-Amerikan maa oli tuolloin läpikäymässä vakavaa sosiaalista kriisiä.
Kampanja, joka perustuu köyhyyden torjuntaan, pyrkimykseen sosiaaliseen osallisuuteen ja tulonsiirtoon yhdistettynä tunnettuun hankittu vuosien varrella, olivat jotkin kohdat vastuussa siitä, että Chávezista tuli nopeasti erittäin suosittu.
Hallituksen johdossa presidentti käynnisti Bolivarian vallankumouksen, joka alkoi perustuslakikokouksella Venezuelan perustuslain uudelleenkirjoittamiseksi. Kansanäänestyksessä yli 70 prosenttia väestöstä hyväksyi asiakirjan. Myös vuonna 1999 hyväksyttiin "valtuutuslaki", joka antoi presidentille poikkeukselliset valtuudet.
Opposition ankarasti kritisoima se antoi valtionpäämiehelle mahdollisuuden säätää julkisia palveluita, infrastruktuuria, turvallisuutta, rahoitusta, veroja ja monia muita koskevia lakeja.
Ottaen huomioon mahdolli- suuden antaa lainsäädäntöä kiinnostavista asioista, annettiin lainvoimaisia asetuksia ennen lainsäätäjän käsittelyä, koska tavoitteena oli nopeuttaa menettelyjä hallinnollinen. Juuri tämän mekanismin kautta Chávez kansallisti öljysektorin Hiilivetylaki.
Tätä lakia seurasi muita asetuksia, joiden säätäminen ei miellyttänyt yhteiskunnan eri sektoreita, katolista kirkkoa tai oppositiota. Jopa kiihkeiden mielenosoitusten aikana ne säilytettiin. Lisäksi vastustajat alkoivat syyttää presidenttiä, joka haluaa toteuttaa a kommunistinen hallinto maassa.
Vuonna 2002 hallitus kärsi a vallankaappaus. Epäonnistunut yritys kesti vain kaksi päivää, ja armeija nosti Hugo Chávezin takaisin valtaan. Hänelle oli ratkaiseva hetki kovettaa hallitustaan kohti bolivarilaisia ihanteita. Oppositio syytti häntä autoritaarisuudesta, kun taas valtion sektorit puolustivat häntä köyhien johtajana.
Saman vuoden joulukuussa valtion öljy-yhtiön PDVSA: n työntekijät aloittivat lakon hallintoa vastaan. Vastauksena yli 18 virkamiestä erotettiin, ja tilalle nimitettiin presidentin luotetuimmat miehet. Tämä teki instituutiosta yhden vallan pilareista.
Vuonna 2008, hänen kolmannella kaudellaan, perustuslain muutos mahdollisti Chávezin valinnan neljännen kerran sillä perusteella, että hän tarvitsi lisää aikaa sosialistinen vallankumous tulla todeksi. Itse asiassa vuonna 2012 hän voitti vaalit, mutta hän ei voinut astua virkaan syövän vuoksi. Hän kuoli maaliskuussa 2013.
Jatkaessaan Chávezin politiikkaa, hänen varapresidenttinsä, Nicolas Maduro valittiin vuonna 2013. Tiiviit vaaleissa hän nousi valtaan koko kaudeksi. Hetki oli poliittinen kriisi, joka iski Venezuelan talouteen, joka oli myös kriisissä.
Tässä yhteydessä Maduron suosio romahti, jolloin oppositio vaati perustuslain mukaista mekanismia, kansanäänestystä presidentin mandaatin peruuttamiseksi. Vuodesta 2016 lähtien on yritetty useita, sillä vähintään 20 prosentin tuella hänet voitaisiin poistaa vallasta.
Kansallisen vaalilautakunnan useiden lykkäysten jälkeen hän aloitti 10. tammikuuta 2017 alkaen hallituksensa toisen puoliskon palveluksessa. Siinä tapauksessa, jos hän jättäisi valtaan, hänen sijaisensa ottaisi vallan ja kukistaisi opposition tarkoituksen.
Miksi Venezuela on kriisissä? Vuonna 2014 öljytynnyrin hinnan laskun vuoksi kansainvälisillä markkinoilla talous Venezuela, joka perustuu lähes kokonaan polttoaineen hyödyntämiseen ja myyntiin, on astunut a hälyttävä kriisi. Chávezin tyypillisiä sosiaalisia investointeja leikattiin.
Perustavarat, kuten ruoka ja lääkkeet, alkoivat loppua. Lisäksi inflaatio saavutti käsittämättömän tason, mikä aiheutti protestiaallon. Yli 40 ihmistä kuoli mielenosoituksissa. Poliittisia vastustajia ja hallinnon vastaisia militantteja pidätettiin. Venezuelan hallitus puolustaa edelleen, että tämä on eliittien ja Yhdysvaltojen tukema taloudellinen sota.
Kun tämä skenaario otetaan huomioon, armeija alkoi saada enemmän ääntä hallituksessa joka päivä. Ja vaikka oppositio on eduskunnan enemmistö, se ei voi tehdä mitään päätöksistään.
Maduron täysin hallitsema oikeuslaitos estää kaikki. Tuolloin oikeuslaitoksen perusteluna oli se, että Venezuelan parlamentti oli halveksuva, sillä kolme vaalipetoksesta syytettyä kansanedustajaa vannoi virkavalansa.
Huhtikuussa 2017 väestö mobilisoitui uusiin mielenosoituksiin, tällä kertaa enemmän kuolonuhreja, jotka ylittävät 200, enimmäkseen alle 30-vuotiaita nuoria. Nyt on yli 5 000 pidätystä, joista monet on mielivaltaisia. Myös kidutuksista kerrotaan loputtomasti.
Nicolás Maduro perusteli itsensä syyttämällä oppositiota väkivaltaisen vallankaappauksen suunnittelusta, ja sen estämiseksi hän käynnisti sotilassuunnitelman. Siviilit tuomittiin sotatuomioistuimissa, mikä on monelle kriitikolle tyypillistä diktatuurille.
Saman vuoden heinäkuussa presidentti kutsui koolle perustuslakikokouksen, joka valittiin opposition petossyytöksiin. Se oli yksi syy lisää katukonfliktien lisääntymiseen.
Elokuussa valitsijat vannoivat virkavalansa, jotka sitten yrittivät erottaa syyttäjän Luisa Ortegan. Hän teki useita irtisanomisia koskien sortoa kaduilla, mielivaltaisia pidätyksiä ja itse perustuslakia. Korkein oli jo eronnut hänestä, koska häntä syytettiin johtamisvirheestä.
Samassa kuussa hyväksyttiin asetus, joka antaa perustuslakikokoukselle luvan säätää lakeja, mikä oli aiemmin yksinoikeus kongressille, jossa useimmat jäsenet vastustavat hallitusta Kypsä.
Toukokuussa 2018, mielenosoitusten alaisena ja korkean äänestämästä pidättymisprosentin keskellä, petossyytökset, Kansainvälisen yhteisön tunnustus ja opposition boikotoi Nicolás Maduro valittiin uudelleen kuudeksi vuodeksi toimeksiannosta. Suuri osa heidän äänistään kuuluu Hugo Chavezin uskollisille äänestäjille.
Skenaario ei ole lähelläkään rauhoittumista. Talous jatkaa laskuaan, ja elokuussa 2018, kun jo devalvoitunut bolivari on poistettu viidestä numerosta, inflaation pitäisi tänä vuonna nousta 1 000 000 prosenttiin.
10. tammikuuta 2019 Nicolás Maduro aloitti hallituksen toiset kuusi vuotta eli vuoteen 2025 asti. Presidentti aloitti uuden vaiheen aikana, jolloin maa on syöksynyt historiansa vakavimpaan kriisiin.
Maduro, kuten jo mainittiin, voitti vaalit toukokuussa 2018.
Avajaisia pidettiin pitkään tienä, josta ei ole paluuta Latinalaisen Amerikan maan poliittiseen, taloudelliseen ja institutionaaliseen kriisiin. Toisin sanoen se on huipentuma sen hallinnon ajautumiseen, joka hallitsee nykyään kaikkia poliittisen ja oikeudellisen vallan aloja.
Eikä siinä vielä kaikki, Maduron mandaatin uusiminen merkitsee eroa kansainvälisen yhteisön suurimpiin voimiin: Yhdysvaltoihin, Euroopan unioniin ja naapurivaltioihin, kuten Brasilian tapauksessa.
Venezuelan johtaja puolestaan löytää tukea ja liittolaisia Kiinasta, Venäjältä, Meksikosta ja Turkista. Silti näiden maiden kanssa tehdyillä taloussopimuksilla ei ole toistaiseksi ollut vaikutusta taloudellisen kaaoksen edessä.
Etelä- ja Keski-Amerikassa presidentin liittolaisina ovat Bolivian presidentit Evo Morales, Kuuban presidentti Miguel Díaz-Canel ja Nicaraguan presidentti Daniel Ortega.
Sen sijaan, että Maduro olisi vannonut valan kansalliskokouksessa perustuslain edellyttämällä tavalla, hän teki sen korkeimmassa oikeudessa (TSJ). Pääsyynä on se, että vuonna 2015 valittu eduskunta koostuu käytännössä vastustajista. Siksi se julistettiin halveksunnaksi, eli sitä ei enää ole hallitukselle.
Virkaanastujaispäivän jälkeen diplomaattisuhteet vähintään 13 Latinalaisen Amerikan maan kanssa on katkennut. Ns. Lima-konserniin kuuluvat Brasilian lisäksi Kolumbia, Argentiina, Peru ja Chile.
Ryhmän määräämiin toimenpiteisiin kuuluu Venezuelan korkeiden hallituksen virkamiesten, mukaan lukien Maduron, maahantulokielto sen alueelle.
Maduron virkaanastumiseen liittyvien kiistojen keskellä siihen asti vähän tunnetusta Juan Guaidosta tuli yksi Maduron tärkeimmistä vastustajista.
Tammikuun alussa hän aloitti kansalliskokouksen, viimeisen hallituksen opposition hallitseman valtion elimen, puheenjohtajana. Saman kuun 24. päivänä hän julisti itsensä maan presidentiksi katsoen Nicolás Maduron hallitusta laittomaksi.
Yhdysvaltain hallitus tunnusti hänet virallisesti "väliaikaiseksi presidentiksi". Pian tämän jälkeen Brasilia, Kolumbia, Peru, Ecuador, Costa Rica, Chile ja Argentiina tekivät samoin Amerikan valtioiden järjestön (OAS) pääsihteerin lisäksi.
Perustuslain pykälän 233 tukemana Guaidó vannoi julkisesti virkavalan maasta vastaavana presidenttinä,
Tämä artikla antaa lainsäätäjälle mahdollisuuden hoitaa tehtäviä, kun puheenjohtajan paikka on avoinna. Tavoitteena on saada aikaan "siirtymähallitus ja vapaat vaalit".